Tältä työssäoppimisjaksolta toiveeni olivat realistiset mitä Stockmannilta voi olettaa: halusin oppia tehdä mielenkiintoisia esillepanoja, pöytiä, oppia mitä visualistit tekevät noin isossa tavaratalossa. Tavoitteenani on oppia täysin ymmärtämään visualistin työkuvaa ja kuinka laajalti visualistit vaikuttavat ja kuinka tärkeitä he loppupeleissä ovat.
Itse tähän pystyn vaikuttamaan avoimella mielellä ja tekemällä mahdollisimman paljon erilaisia tehtäviä, kun mahdollista. Jokainen tehtävä kannattaa ottaa avoimesti vastaan ja ajatella ne uusina haasteina ja oppimiskohteina. Tällä hetkellä voin jo myöntää, että tavoitteet ovat aika hyvin saavutettu.
Asiakaspalvelu tehtävä
Miten visualisti Stockmannilla voi suorittaa asiakaspalvelua?
Asiakaspalvelua visualisti voi Stockmannilla suorittaa eritavoin, mutta visualisti ei ole niin isossa tavaratalossa auttamassa tuotteiden kanssa tai antamassa niistä informaatiota, sillä sitä varten ovat asiantuntevat myyjät. Visualistin asiakaspalvelutyö on enemmänkin esillepanojen tekeminen asiakkaille mieluisiksi ja helpoiksi, mutta visualistit voivat myös parhaansa mukaan neuvoa asiakkaita kenen puoleen missäkin asiassa kääntyä tai minnepäin mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti